Puoluekokousaloitteet

Aloitteessa esitetään, että opintotukijärjestelmää tulisi uudistaa kustannusneutraalisti siten, että se mahdollistaisi aidosti opintoihin keskittymisen ilman muita tulonlähteitä. Nykyinen opintotukijärjestelmä koostuu opintorahasta, opintotuen asumislisästä ja opintolainan valtiontakauksesta. Itsenäisesti asuvalle korkeakouluopiskelijalle opintotuen enimmäismäärä Suomessa on tällä hetkellä noin 800 euroa kuukaudessa. Toisen asteen opiskelijalla puolestaan tuen enimmäismäärä on vajaat 750 euroa kuukaudessa. Opintotuen menot ovat vuonna 2012 noin 820 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi valtio tukee toisen asteen opiskelijoiden koulumatkoja koulumatkatuella noin 47 miljoonalla eurolla ja korkeakouluopiskelijoiden ruokailua noin 30 miljoonalla eurolla. Kaikkiaan valtio käyttää erilaisiin opintotukimenoihin vuosittain siis noin 900 miljoonaa euroa. Lisäksi on huomattava, että määräajassa korkeakoulututkinnon suorittaville myönnettävä opintolainavähennys alentaa valtion verotuloja. Opintotukijärjestelmän suurimmat ongelmat ovat liittyneet siihen, että tuella on ollut hyvin pieni kannustinvaikutus opintojen loppuunsaattamiseen kohtuullisessa ajassa, opintolainan käyttö on jäänyt erittäin vähäiseksi eikä tuki ei ole seurannut kustannuskehitystä. Indeksisidonnaisuuden puuttuessa opintotuen ostovoima on tämän vuoksi heikentynyt ja erilliset tasokorotukset opintotukeen ovat olleet kustannusvaikutuksiltaan suuria. Ongelma kuitenkin poistuu osittain vuonna 2014, jolloin opintoraha sidotaan indeksiin. Sama indeksisidonnaisuus pitäisi kuitenkin saada myös opintotuen asumislisään ja opintolainan valtiontakaukseen. Opintotuessa asumislisä on tasoltaan eniten jäljessä kustannuskehitystä. Vuokrakatto on 252 euroa kuukaudessa, mikä ei ole riittävä yleiseen vuokratasoon nähden edes opiskelija-asunnoissa. Asumislisää ei myöskään makseta kesäajalta, ellei opiskelija suorita tällöin opintojaan. Muissa asumisen tukemisen järjestelmissä (yleinen asumistuki, eläkkeensaajien asumistuki ja sotilasavustuksen asumisavustus) ei ole samanlaista tarveharkintaa, vaikka asuminen on kaikkien perusoikeus. Voidaan perustellusti kysyä tarvitaanko Suomessa neljää tasoltaan ja ehdoiltaan erilaista asumisen tukemisen järjestelmää? On arvioitava yhteen, yhtenäiseen asumisen tukemisen järjestelmään siirtymistä Suomessa pidemmällä aikavälillä. Opintotuessa otettiin vuonna 2005 käyttöön verotuksen opintolainavähennys määräajassa korkeakoulututkinnon suorittaneelle. Vähennyksen tavoitteena oli kannustaa opiskelijoita nopeampaan valmistumiseen ja opintolainan ottamiseen. Opintolainavähennys ei ole tilastojen mukaan olemassaolonsa aikana lisännyt opintolainan käyttöä eikä sillä ainakaan toistaiseksi ole ollut vaikutusta opintoaikojen lyhenemiseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö arvioi opintolainavähennysjärjestelmän toimivuuden tämän hallituskauden aikana. Arvioinnissa on syytä olla kriittinen ja myös verovähennyksen poistamista on harkittava. Samalla tulee pohtia mahdollisia muita kannustimia opintolainan käyttämiseen. Suomessa opiskelijat velkaantuvat opintolainan perusteella muissa Pohjoismaissa opiskeleviin nähden maltillisesti, kaikkein vähiten. Kansaneläkelaitoksen tilastojen perusteella korkeakouluopiskelijoista noin kolmanneksella on valmistumishetkellä opintolainaa. Ammattikorkeakoulututkinnon ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden opintolainan määrä valmistumishetkellä on noin 6 000 euroa (mediaani). Opintorahaa saaville korkeakouluopiskelijoille otettiin käyttöön automaattinen opintolainan valtiontakauksen myöntäminen 1.8.2011 lukien. Takauksen myöntäminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että opiskelijan on nostettava opintolainaa. On tarpeen seurata, miten lainatakauksen automaattinen myöntäminen vaikuttaa opintolainan käyttöön. Opintolainan käyttöä on kuitenkin syytä lisätä edelleen nykyisestä. Kuten aloitteessa todetaan, opiskelijat käyvät ansiotyössä opintojensa ohella. Työssäkäynnin syynä on sekä toimeentulon parantaminen että työkokemuksen saaminen. Opiskelijoiden työssäkäyntiä pidetään julkisessa keskustelussa jossain määrin paheksuttavana, sillä moni katsoo sen viivästyttävän opintoja. Kansantaloudellisesti tarkasteltuna opiskelijat ovat kuitenkin mittava työvoimareservi. Opiskelijat tekevät monia sellaisia osa-aika- ja määräaikaisia töitä, joille ei löydy tarpeeksi muita tekijöitä. Kansantalouden kannalta opiskelijoiden työssäkäyntiä ei siis voi yksinomaan pitää negatiivisena asiana. Opintotuen perusperiaate, jossa tuki kokonaisuutena muodostuu sekä rahamuotoisesta tuesta että lainasta, on toimiva ja oikeudenmukainen. Sen sijaan opintotukijärjestelmää on syytä selkeyttää ja sen kannustavuutta lisätä. Esimerkiksi opiskelijoiden asumisen tukeminen voisi olla perusteltua irrottaa opintotuesta ja siirtää se erillisen asumisen tukijärjestelmän vastattavaksi.