Puoluekokousaloitteet

Tölö Unga Socialister esittää, että puolue selvittää, mikä korkeakoulutuksen rahoituspohjan laajentamisen tapa palvelisi parhaiten sosialidemokraattisen koulutus- ja yhteiskuntapolitiikan tavoitteita. Yhdistys perustelee tarvetta erityisesti rahoituksen pitkäjänteisyyden turvaamisella. Aloite kiinnittää huomiota useisiin yhteiskuntapoliittisesti keskeisiin seikkoihin. Pitkäjänteisen taloudellisen kasvun turvaamiseksi on välttämätöntä, että osaamisinvestoinnit voidaan turvata myös heikossa taloudellisessa tilanteessa, eikä koulutukseen kohdistetuilla säästöillä syödä tulevan kasvun edellytyksiä. Korkeakoulutus on Suomessa poikkeuksellisen riippuvainen julkisesta rahoituksesta. Suomessa korkeakoulutus rahoitetaan 95,4 prosenttisesti julkisista varoista kun EU-keskiarvo on 78,2 %. Tilanteesta seuraa myös, että vaikka suomalaista korkeakoulutusta rahoitetaan opiskelijaa kohti julkisista varoista 56 % enemmän kuin EU-maissa keskimäärin ja 72 % enemmän kuin OECD-maissa keskimäärin, jää opiskelijakohtainen kokonaisrahoitus vain 19 % korkeammaksi kuin EU-maissa keskimäärin ja 12 % korkeammaksi kuin OECD-maissa keskimäärin. Opiskelijakohtainen rahoitus korkeakoulutukseen on Suomessa kasvanut nopeammin kuin EU- tai OECD-maissa keskimäärin. Muilla koulutusasteilla Suomen kehitys on ollut kansainvälistä kehitystä heikompi. Korkea-asteella merkittävä syy on, että resurssien lisäyksestä huolimatta korkeakouluopiskelijoiden määrä ei ole Suomessa käytännössä kasvanut 2000-luvulla kun se on EU- ja OECD-maissa kasvanut viidenneksellä. Voimakas riippuvuus valtion rahoituksesta tekee suomalaisen korkeakoululaitoksen poikkeuksellisen alttiiksi julkisen rahoituksen supistumiselle. Rahoituksen vakauden turvaamiseksi rahoituspohja voisi olla myös nykyistä laajempi. Korkeakoulutuksen rahoituspohjan laajentamisen tapa vaatii kuitenkin erittäin tarkkaa harkintaa. Julkisen sektorin poikkeuksellisen voimakas rooli koulutuksen rahoituksessa on perustunut tavoitteeseen avata korkeakoulutus yhtäläisesti kaikkien kansalaisten ulottuville näiden taustasta riippumatta. Vastaavasti julkisella rahoituksella on pyritty suojaamaan koulutusta ja tutkimusta elinkeinoelämän epäterveen voimakkaalta vaikutukselta tutkimuksen ja koulutuksen sisältöihin. Nämä molemmat seikat on syytä pitää tarkasti mielessä tarkasteltaessa erilaisia tapoja laajentaa korkeakoulutuksen rahoituspohjaa. Yhteiskuntapoliittisesti merkityksellistä on myös se, että viime vuosikymmeninä tapahtunutta tuloerojen kasvua OECD-maissa on usein selitetty koulutuksella. Vähän koulutettujen suhteellinen asema työmarkkinoilla on heikentynyt ja ero korkeakoulutettuihin kasvanut. Vaikka tuloerojen kasvu ei ensisijaisesti johtune koulutuksesta, tulee rahoituspohjan laajentamista pohdittaessa kiinnittää erityistä huomiota siihen, ettei korkeakoulujen rahoituspohja tai niiden rahoittamisen tapa vaikuta tuloeroja kasvattavasti.