Puoluekokousaloitteet

Puoluehallituksen lausunto aloitteisiin 139-140 Aloitteissa esitetään, että seksuaalirikoksia koskevaa Suomen rikoslainsäädäntöä uudistettaisiin perustuslain 7 §:n turvaaman henkilökohtaisen koskemattomuuden ja kansainvälisten ihmisoikeusnormien näkökulmasta niin, että raiskauksen määritelmässä olennaiseksi tekijäksi nostettaisiin uhrin suostumuksen puute, eikä teon yhteydessä käytetyn väkivallan määrä ja laatu. Lisäksi molemmissa aloitteissa esitetään, että seksuaalirikosten osapuolten jälkihoitoon panostettaisiin nykyistä enemmän. Asiasta on olemassa useita puoluekokouspäätöksiä aikaisemmilta vuosilta. Vuonna 2005 puoluekokous katsoi oikeuspoliittisessa kannanotossaan, että rikoksen uhrin oikeusturvaa on parannettava. Vuonna 2008 puoluekokous asetti tavoitteeksi lisätä arjen turvallisuutta Suomessa erityisesti sosiaalipolitiikan keinoin ja säilyttää Suomen asema yhtenä maailman turvallisimmiksi koetuista yhteiskunnista. Viime puoluekokouksessa vuonna 2010 puoluekokous edellytti, että Suomi aktiivisesti edistäisi sekä kansallisesti että unionin tasolla rikosten uhrien riittävää jälkihoitoa ja piti perusteltuna, että seksuaalirikosten rangaistuksia mitattaessa painotettaisiin uhrin henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkauksen vakavuutta. Seksuaalirikoksia koskevia rangaistussäännöksiä muutettiin rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Uudistus tuli voimaan vuoden 1999 alusta. Nyt rikoslain 20 luvun seksuaalirikosten teonkuvausten lähtökohtana on suojella seksuaalista itsemääräämisoikeutta, jolloin jokaisella henkilöllä on oikeus päättää omasta seksuaalisesta käyttäytymisestään, mutta toisen vastaavaa oikeutta ei saa loukata. Rikoslain kokonaisuudistuksessa kaikkien rikosten eriasteiset ilmenemismuodot on pyritty määrittelemään laissa niiden paheksuttavuuden mukaisesti. Raiskaussäännöksiä uudistettaessa noudatettiin samaa periaatetta ja raiskaukset päätettiin porrastaa kolmeen eri vakavuusasteeseen. Raiskauksesta tuomitaan vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi vankeuteen. Törkeää raiskausta koskevassa säännöksessä luetellut ankaroittamisperusteet liittyvät uhrille aiheutettuun seuraukseen tai kärsimykseen, rikoksen tekotapaan tai siihen, että rikoksen tekemisessä on käytetty hengenvaarallista välinettä. Rikoksen pitää aina olla myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Törkeästä raiskauksesta tuomitaan vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Sukupuoliyhteyteen pakottamisesta rangaistuksena on enintään kolme vuotta vankeutta. Oikeuspolitiikan tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan rangaistustaso seksuaalirikoksista on rikoslain kokonaisuudistuksen myötä kiristynyt noin kolmanneksella. Rikoslain raiskaussäännöksiä kiristettiin vuoden 2011 kesäkuun alussa niin, että raiskauksena tuomitaan myös sellainen puolustuskyvyttömän uhrin hyväksikäyttö, jossa tekijä ei ole aiheuttanut uhrin tilaa. Puolustuskyvyttömyydellä tarkoitetaan muun muassa uhrin tiedottomuudesta, sairaudesta, vammasta tai pelkotilasta johtuvaa avuttomuutta. Lakimuutos on askel aloitteiden esittämään suuntaan, mutta rikoslain säännöksissä olisi mahdollista painottaa tätäkin enemmän uhrin näkökulmaa. Uhrin suostumuksen puute ei edelleenkään ole tuomioistuimen tulkinnassa ratkaisevassa roolissa, vaikka sille löytyisi tukea tekohetken ulkoisista seikoista. Siten huomiota tulisi kiinnittää ennen muuta asianomistajan suostumukseen tai sen puuttumiseen. Vaikka uhrilla olisi olosuhteiden vuoksi ollut vaikeuksia ilmaista haluttomuuttaan sukupuoliyhteyteen tai seksuaaliseen tekoon, tekoa tulisi voida pitää raiskauksena. Entisen Jugoslavian kansainvälinen rikostuomioistuin määritteli kuitenkin raiskauksen siten, että mikä tahansa seksuaalinen tunkeutuminen ilman uhrin suostumusta merkitsee raiskausta. Sittemmin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on vahvistanut tämän saman määritelmän esimerkiksi tapauksessaan M.C. v. Bulgaria vuonna 2003 (myös muissa myöhemmissä tapauksissa). Tämä tarkoittaa myös sitä, ettei raiskauksen tunnusmerkistö toteutuakseen edellytä uhrin erityistä puolustautumista. Yhtä tärkeää kuin uhrin haavoittuvuuden huomioiminen tunnusmerkistössä tulisi olla se, että seksuaalirikoksen uhrin asemaan ja teon seurauksiin liittyvät seikat voitaisiin tulevaisuudessa huomioida nykyistä tehokkaammin erikseen myös rikoslain 6 luvun koventamisperusteissa ja arvioitaessa vankeusrangaistuksen ehdollisuutta tai ehdottomuutta. Lainsäädännön muuttaminen tältä osin johtaisi mitä ilmeisimmin raiskausten uhrien oikeusturvan paranemiseen ja oikeudenmukaisempiin tuomioihin. EU:n puheenjohtajavaltio Ruotsi katsoi syksyllä 2009, että on sovittava strategiasta tulevia EU:n tason toimia varten ja laati ehdotuksen Eurooppa-neuvoston päätelmiksi. Päätelmäluonnoksessa todetaan yleisesti, että rikoksen uhriksi joutuvien henkilöiden oikeuksien toteutumiseen ja heille annettavan tuen parantamiseen olisi koko Euroopassa kiinnitettävä enemmän huomiota. Päätelmissä painotetaan myös lainsäädännön täytäntöönpanoa ja kehotetaan jäsenvaltioita lisäämään ponnisteluja lainsäädännön ja politiikkojen täytäntöön panemiseksi ja sen varmistamiseksi, että rikoksen uhriksi joutuvat hyötyisivät sekä teoriassa että käytännössä EU-tasolla tehdyistä päätöksistä. Neuvoston päätelmissä kehotetaan lisäksi ottamaan päätelmien tavoitteet huomioon Tukholman ohjelmassa (2010–2014).