Puoluekokousaloite 42

  • 42 Perhevapaita tulisi pidentää

Puoluekokouksen päätös

Puoluekokous pitää tärkeänä kehittää vanhempainvapaajärjestelmää monipuolisesti siten, että se kannustaa ja rohkaisee isiä entistä enemmän käyttämään vanhempainvapaata. Puoluekokous katsoo, että raamisopimuksessa sovitut perhevapaajärjestelmän parannukset ratkaisevat eräitä tällä hetkellä olemassa olevia ongelmia. Uudistusten vaikutuksia on syytä seurata ja pitää perhevapaiden edelleen kehittämistä jatkossakin tärkeänä tavoitteenamme.

Toteutuminen

Isyysvapaata pidennettiin vuoden 2013 alusta yhteensä 54 arkipäivään. Ainoastaan isille tarkoitettu 54 arkipäivän vapaa ja sen ajalta maksettava ansiosidonnainen isyyspäiväraha korvaavat aiemman isyysvapaan ja isyyskuukauden. Uudistuksen tavoitteena on kannustaa ja rohkaista isiä perhevapaiden pitämiseen sekä selkeyttää perhevapaajärjestelmää.

STM:n johdolla on viime vuosina tehty selvityksiä vanhemmuuden kustannusten jakamisesta sairausvakuutuksen tai vanhempainvakuutuksen pohjalta. On myös käyty keskustelua yhteiskunnan rahoitusosuuden kasvattamisesta.

Viimeksi kysymystä on tarkastellut sosiaali- ja terveysministeriön 27.8.2009 asettama Vanhempainvapaatyöryhmä. Työryhmä katsoi linjauksissaan, että vanhempainvapaajärjestelmän rahoitusta olisi perusteltua jatkaa sairausvakuutuksen työtulovakuutuksen rahoitusjärjestelmää kehittämällä. Toisaalta näkemyksenä myös esitettiin, että erillisen vanhempainvakuutuksen tarpeellisuutta voi olla tarvetta arvioida tulevaisuudessa.

Ryhmä hahmotteli erilaisia rahoitusmalleja kustannusten kattamiseksi. Kannatusta sai nykymalli, jolloin uudistusten kustannukset jakautuisivat tasan työnantajien ja työntekijöiden/yrittäjien kesken. Tätä katsottiin puoltavan sen, että valtion taloudessa liikkumavara on lähivuosina pieni. Kannatusta sai toisaalta myös malli, jossa valtion osuutta lisättäisiin. Valtion rahoitusosuuden lisäämistä puoltaisi se, että kysymys on yleisen perhepolitiikan ja lasten hyvinvoinnin tukemisen kannalta keskeisestä etuusjärjestelmästä.

Työryhmässä on todettu, että kustannuksia tasataan jo paljon sairausvakuutuksen kautta ja kattamatta jääneet kustannukset ovat kohtuullisia ja pääosin työehtosopimusjärjestelmään perustuvia. Tällöin niiden kustannukset on huomioitu työehtoratkaisuja tehdessä.

Vanhempainvapaatyöryhmä ei tehnyt varsinaisia esityksiä, vaan ainoastaan linjauksia vanhempainvapaiden kehittämiseksi.

Hallitusohjelman mukaan ansioperusteisen perhevapaajärjestelmän kehittämiseen liittyvät asiat valmistellaan kolmikantayhteistyössä työelämän osapuolten kanssa. Jatkotyössä arvioidaan ansioperusteisen perhevapaajärjestelmän rahoituksen kehittämisvaihtoehdot ja kustannusten jako. Lainsäädäntömuutokset toteutetaan, kun rahoituksesta on sovittu.

Vanhemmuuden kustannusten tasaamisen eri mallit ja niiden kustannukset ovat esillä myös rakennepoliittisessa ohjelmassa. Hallitus jatkaa arviointia vanhemmuuden kustannusten tasaamisesta työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Vanhempainvapaajärjestelmän kehittämistä on jatkettava monipuolisesti. Myös adoptio-, monikko- ja sijaisperheiden yhdenvertaisuutta muiden perheiden kanssa pitää lisätä ja ottaa ylipäätään erilaisten perheiden tarpeet nykyistä paremmin huomioon.

Lisäksi viitataan puoluekokouksessa 2014 käsiteltävänä olevan perhepoliittisen tulevaisuusohjelman linjauksiin.

Päätösesitys Muutosesitykset

Puoluekokous pitää tärkeänä kehittää vanhempainvapaajärjestelmää monipuolisesti siten, että se kannustaa ja rohkaisee isiä entistä enemmän käyttämään vanhempainvapaata. Puoluekokous katsoo, että raamisopimuksessa sovitut perhevapaajärjestelmän parannukset ratkaisevat eräitä tällä hetkellä olemassa olevia ongelmia. Uudistusten vaikutuksia on syytä seurata ja pitää perhevapaiden edelleen kehittämistä jatkossakin tärkeänä tavoitteenamme.

Puoluehallituksen lausunto

Puoluehallituksen lausunto aloitteisiin 42-47 Aloitteissa esitetään, että puolue ryhtyy toimiin perhevapaajärjestelmän kehittämiseksi, toisaalta 9+9 –mallin, toisaalta 6+6+6-mallin mukaisesti. Lisäksi esitetään tavoitteeksi jakaa vanhempainvapaan kustannukset kaikkien työnantajien kesken sekä nostaa äitiys-, isyys-, ja vanhempainpäivärahojen korvaustaso 100 prosenttiin. SDP:n tavoitteena on ollut vanhempainvapaajärjestelmän kehittäminen rohkaisemalla isiä vapaiden pitämiseen. Vanhempien yhdenvertaisuus paitsi työelämässä, myös perheen sisällä on tärkeä arvo. Lapsilla tulee olla myös oikeus molempien vanhempien aikaan. Puoluekokouksessa vuonna 2010 päätettiin, että vanhempainvapaajärjestelmää tulee edelleen kehittää kannustamalla isiä vanhempainvapaiden pitämiseen ja varaamalla molemmille oman osansa vanhempainvapaista. Puoluekokous linjasi, että vanhemmuuden kustannuksia mies- ja naisvaltaisten alojen kesken on syytä tasata entistä paremmin. Vanhempainpäivärahojen tasoa tulee korottaa ja vanhempainrahakautta tulee ajallisesti jatkaa. Puoluekokous halusi kuitenkin säilyttää edelleen perheiden oman valinnanvapauden hoidon järjestämisessä eikä hyväksynyt esim. tuolloin esitettyjä 4+4+4 ja 6+6+6 –malleja. Myös eduskuntavaalikampanjassa linjasimme, että isien osuutta vanhempainvapaista on lisättävä. Samalla vanhemmuuden kustannukset on jaettava tasan kaikkien työnantajien kesken vanhempainvakuutuksen avulla. Esitimme myös uusia malleja työn ja perhe-elämän yhdistämiseen sekä osa-aikatyötä tukevien päivähoitopalveluiden ja -maksujen ja osittaisen kotihoidon tuen kehittämistä. Hallitusohjelmaan on kirjattu useita näitä SDP:lle tärkeitä tavoitteita. Tavoitteena on lisätä isille merkittyjä vapaita, joustavoittaa isien perhevapaiden käyttöä ja mahdollistaa lapsen hoitaminen kotona vanhempainpäivärahan turvin nykyistä pitempään. Tavoitteena on myös jatkaa työnantajille perhevapaista aiheutuvien kustannusten korvaamista korottamalla työnantajan lakisääteisestä sairausvakuutuksesta saamia korvauksia. Lisäksi on tarkoitus selvittää, miten lainsäädäntö turvaa perhevapaalta työhön palaavien oikeudet ja arvioida päivärahaetuuksien tasot etenkin isien perhevapaiden käytön kannustavuuden näkökulmasta. Toimiva perheen ja työn yhteensovittaminen on jatkossa yhä enemmän yritysten kilpailuetu. Hallitus edistää yhdessä työelämän osapuolten kanssa hyviin käytäntöihin perustuvia toimintatapoja, joilla työpaikoista tehdään nykyistä perheystävällisempiä. Kannustetaan työnantajia ottamaan käyttöön toimintamalleja, jotka madaltavat kynnystä siirtyä takaisin työelämään hoitovapaalta ja muilta vastaavilta työelämän keskeytyksiltä. Myös vanhempien mahdollisuuksia osa-aikatyöhön lisätään. Tätä kokonaisuutta selvitetään tarkemmin puoluehallituksen lausunnossa aloitteeseen 55. Ansioperusteisen perhevapaajärjestelmän kehittämistä, mm. rahoituksen kehittämisvaihtoehtojen ja kustannusten jaon osalta, on tarkoitus valmistella kolmikantayhteistyössä. Lainsäädäntömuutokset toteutetaan, kun rahoituksesta on sovittu. Työmarkkinaosapuolten ns. raamisopimuksessa sovittiin marraskuussa 2011, että perhevapaajärjestelmää kehitetään hallitusohjelman mukaisesti. Tavoitteena on lisätä isille merkittyjä vapaita, joustavoittaa isien perhevapaiden käyttöä ja mahdollistaa lapsen hoitaminen kotona nykyistä pidempään. Isän osuutta vapaista lisätään niin, että isyysvapaa on yhteensä 54 arkipäivää, joista enintään 18 voidaan pitää yhdessä äidin kanssa. Isän vapaa on lapsikohtainen ja se voidaan pitää joustavasti siihen asti, kun lapsi täyttää 2 vuotta. Nykyinen kytkös vanhempainvapaaseen poistetaan. Uudistus astuu voimaan vuoden 2013 alusta.

Aloitteet

42

Perhevapaita tulisi pidentää

Länsi-Kotkan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry:n aloite

Lapsiperheköyhyys on kasvanut vauhdilla koko 2000-luvun ja merkkejä sen vähenemiselle ei näy. Tehokkaana keinona lapsiperheköyhyyden vähentämiseen olisi pidentää vanhempainpäiväraha kautta sekä korottaa äitiys-, isyys-, ja vanhempainrahojen vähimmäismääriä. Nykyisessä järjestelmässä vanhempainvapaat loppuvat, kun lapsi täyttää noin 10 kuukautta. Lapsen kehityksen kannalta olisi myös parempi, jos lasta hoidettaisiin kotona pidempään, ennen vanhempien työhön palaamista (siirtymistä).

Länsi-Kotkan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry esittää, että

puolue ryhtyy pikaisiin toimiin perhevapaajärjestelmän päivittämiseksi.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 59